» Porttikoski
Harrin mummola on Sodankylässä, joten päätimme piilottaa myöskin Sodiksen ensimmäisen geokätkön. Heti ensimmäisenä mieleen
tuli Porttikoski, joka on ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka. Koski on parhaimmillaan kesäisin 15.6 - 15.8 välisenä aikana
sunnuntaisin ja keskiviikkoisin. Näinä aikoina veden annetaan virrata koskessa vapaasti. Porttikoskella pidetään myös kesäisin silloin
tällöin tansseja ja paikalla järjestetään myöskin juhlia jne.
Porttikoski sijaitsee noin 20 kilometriä Sodankylästä Rovaniemen suuntaan ihan nelostien varrella. Talvella kätkön löytäminen voi
olla hankalaa. Kätköä piilottaessa huomasimme, että pikkupoika oli katsellut lähettyviltä meidän puuhia, mutta onneksi kätkö on kuitenkin
vielä tallella. Kätkö on talven jäljiltä hyvässä kunnossa.
» Kätkö Geocaching.com:ssa

|